Kategoriat
Kolme todistajaa

henki ja Henki

Sillä kolme on, jotka todistavat: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.

1. Joh 5:7-8

Raamatun alussa kuvataan, kuinka ihminen luotiin:

Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

1. Moos 2:7

Kuvittele tilanne. Jumala on luonut ihmisen ruumiin ja ihminen on siinä Jumalan edessä, täysin valmiina, puhtaana ja kauniina, mutta ilman mitään elämää. Sitten Jumala puhaltaa ihmiseen hengen ja ihminen herää eloon. Jumala puhaltaa ihmisen sieraimiin lähietäisyydeltä niin, että Jumala on aivan ihmisen edessä. Heti ihmisen kaikki aistit alkavat toimia. Hän aukaisee silmänsä ja näkee ensimmäiseksi Luojansa, täydellisen rakkauden, täydellisen hyvyyden. Kaikki on kirkasta, hyvää, rauhallista ja puhdasta. Ihminen vetää ensimmäisen kerran ilmaa keuhkoihinsa ja tuntee kaikki paratiisin hajut. Hän kuulee kaikki lintujen laulut ja muut luomakunnan äänet, koska Jumala loi ihmisen kauniiseen maailmaan. Voitko kuvitella parempaa alkua elämän ensimmäiseen päivään?

Näin ihminen siis sai oman hengen ja oman sielun, jollainen on jokaisella ihmisellä. Ihminen sai siis oman hengen, mutta kyse ei ollut Pyhästä Hengestä vaan ihmisen omasta hengestä. Jokaisella ihmisellä on Jumalan hänelle antama henki. Kun henki ei enää asu ruumiissa, kuolemme. Jos olet ollut läsnä, kun joku kuolee, huomaat, että kuolemaan jälkeen siinä on enää pelkkä ruumis, jossa ei ketään ole enää kotona. Henkemme kuitenkin jatkaa elämäänsä, koska Jumalalle kaikki ovat koko ajan elossa, jopa kuolleetkin.

Samalla tavalla kuin Jumala loi ensimmäisen ihmisen, Jumala on luonut ja antanut hengen jokaiselle ihmiselle, kuten Daavid kirjoittaa

Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa.

Psalmi 139:13

Taivaan Isä ja Jeesus siis luovat jokaisen ihmisen silloin, kun he vielä ovat äitinsä kohdussa ja jokainen heistä saa silloin oman hengen. Jokaisen henki on erilainen ja rakkaudella tehty. Usein käsityöläiset laulavat samalla kun tekevät työtään. Mitähän laulua Taivaan Isä ja Jeesus lauloivat kun he tekivät sinua? Tuo sisäinen laulu väräjää sisälläsi ja pystyt joskus tuntemaan sen säveliä. Sinun elämääsi varten on jo sinua luotaessa tehty hyvä suunnitelma, joten kannattaa seurata tuota laulua. Jokaisen ihmisen elämän lähde on Jumala ja osa jokaisesta ihmisestä kaipaa Luojansa luo, mistä Paavali puhuu ateenalaisille:

Sillä kävellessäni ympäri ja katsellessani teidän pyhiä paikkojanne minä löysin myös alttarin, johon oli kirjoitettu: ’Tuntemattomalle jumalalle.’ Mitä te siis tuntemattanne palvelette, sen minä teille ilmoitan. Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä, eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikään kuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken. Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat, että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää – hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä; sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niin kuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: ’Sillä me olemme myös hänen sukuansa.

Apostolien teot 17:23-28

Paavali puhui tämän siis ateenalaisille, jotka varmaankin ensimmäisen kerran kuulivat Jumalasta ja sanoo heille, että Jumalassa me kaikki elämme, olemme ja liikumme. Siis ilman Jumalan antamaa henkeä, jokaisen ihmisen elämä poksahtaisi samalla tavoin kuin ilmapallo, jota pistetään neulalla. Ja tässä ei ole eroa siinä, oletko kristitty, ateisti tai mitä tahansa. Ilman Jumalan sinulle antamaa henkeä, sinulla ei ole persoonaa, luonnetta, tunteita, tahtoa tai edes elämää.

Mutta Pyhä Henki on Jumalan oma henki. Kaikilla ihmisillä ei ole Pyhää Henkeä. Pyhä Henki, joka on Jumalan Henki, on eri asia kuin ihmisen oma henki. Jotta saisit Pyhän Hengen, sinun täytyy ensin tulla Jeesuksen opetuslapseksi. Sinun täytyy syntyä toisen kerran. Jos haluat tulla Jeesuksen opetuslapseksi, hankkiudu kristittyjen yhteyteen ja pyydä apua asiaan. Niin minäkin tein.

Johannes kuvaa, kuinka Jeesus ylösnousemuksensa jälkeen kokosi opetuslapsensa ja puhalsi heihin Pyhän Hengen:

Niin Jeesus sanoi heille jälleen: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät.” Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: ”Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.”

Johanneksen evankeliumi 20:21-23

Puhallus-sana, jota alkukielessä käytetään, on sama sana, jota käytetään, kun ihminen luotiin. (Septuaginta) Ensimmäisessä puhalluksessa ihminen sai oman hengen, nyt Jeesus puhalsi opetuslapsiinsa Pyhän Hengen. Samalla tavalla ihminen voi syntyä kaksi kertaa, ensin fyysisesti vauvana ja toisen kerran uudestaan Jumalan valtakuntaan Jumalan lapseksi. Kun siis saamme Pyhän Hengen, meillä on kaksi henkeä, oma henkemme ja Pyhä Henki. Pyhä Henki asuu meidän sisällämme ollen yhteydessä meidän omaan henkeemme.

Apostoli Johannes jopa sanoo, että kristityksi syntyminen tarkoittaa sitä, että saamme Jumalan siemenen, so. Jumalan hengellistä DNA:ta, kun synnymme Jumalan lapseksi (1. Joh 3:9).  Meillä on kahdet geenit, luonnolliset ja hengelliset. Hengelliset geenit tekevät meistä osan Jumalan perhettä.

Apostolien tekojen toisessa luvussa kerrotaan myös Pyhän Hengen saamisesta. Siellä painopiste on enemmän Pyhän Hengen voiman saamisessa. Tämä kokemus muutti sisäänpäin kääntyneet lukkojen taakse vetäytyneet apostolit rohkeiksi julistajiksi, joilla oli hengellinen, henkinen ja jopa fyysinen auktoriteetti ja voima muuttaa ympäröivää maailmaa yhtenä Jumalan perheenä.

Pyhä Henki vaikuttaa sen, että meille on mahdollista elää ylösnousemuselämää. Meillä on sekä Jumalan perheen geenit että Jumalan antama voima tulla kaikilla elämänalueillamme Jumalan lapsiksi. Tietysti meillä on myös vanhat geenimme ja vanha ihmisemme samassa kropassa. Kumpien geenien kautta haluamme elää, vanhojen vai uusien, elämän vai kuoleman kautta? Kasteen kautta samaistumme Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen ja oman lihamme, so oman itsekkyytemme kuolemaan ja uuden minämme ylösnousemukseen. Pyhä Henki antaa voiman elää ylösnousemuselämää. Tunnemme Pyhän Hengen läsnäolon itsessämme. Hän antaa meille voiman elää uudella tavalla ja myös muuttua niin, että emme ole sidottuja entisiin addiktioihin. Sen sijaan Hän koko ajan luo meihin uusia asioita. Jumalan luomistyö ei ole päättynyt.

Pyhä Henki tuo meille myös Jumalan lapseuden Hengen, jossa huudamme Jumalaa isänämme arkisessa vaelluksessamme. Hän myös rukoilee meidän puolestamme ja ohjaa askeleitamme. Pyhä Henki myös puolustaa meitä. Hän on siis koko ajan läsnä elämässämme ja antaa meille turvan, rauhan ja Jumalan rakkauden sisimpäämme.

Jumalan rauhaa ja rakkautta päivääsi
toivottaa Frank Hill