Sillä kolme on, jotka todistavat: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.
1. Joh 5:7-8
Olin 16-vuotias ja juuri riuhtaissut itseni vahvasti mukaan uskovaisen elämään. Olin käynyt läpi ison hengellisen kamppailun liittyen siihen, mihin oma hengellinen pelastusvarmuuteni perustuu, mistä kerroin edellisessä blogissani ehtoollisesta. Seuraavat vuodet mietin sitten, kuinka suhtautua kasteeseen.
Minut oli siis vauvana kastettu luterilaiseen kirkkoon. Vanhempani eivät siihen aikaan olleet mitään aktiivisia kirkon jäseniä, eivät tosin mitenkään myöskään uskolle kielteisiä. Jouduin päättämään, riittääkö tämä lapsikaste minulle vai käynkö toisen kerran kasteella nyt, kun voin itse tehdä asiasta selvän päätöksen. Aloin miettiä, tutkia ja rukoilla asiaa, mutta tarvitsin aikaa, koska halusin tehdä päätökseni vakaan harkinnan mukaan.
Jos joku kirkko ajattelisi niin, että kenenkään kastetapahtumaan liittyvän uskolla ei ole mitään merkitystä, mutta että jokainen kastettu ihminen on silti sen jälkeen Jumalan lapsi ja pääsee taivaaseen, olisi luonnollista hankkia helikoptereita ja paloruiskuja ja hoitaa asia ilmasta käsin kaikkien ihmisten osalta riippumatta näitten henkilökohtaisesta tahdosta ja uskosta. Anteeksi tämä karkea esimerkki, en halua mitenkään puhua kevyesti pyhistä asioista, mutta kärjistän asioita, jotta saan asiani sanottua selvemmin, Tuskin mikään kirkko ajattelee ihan näin.
Kuitenkin esim. luterilaisen kirkon on tosi vaikeaa ainakaan Skandinaviassa vetää rajaa sille, milloin kaste on pätevä. Jos kasteen suorittava pappi, kastettavan vanhemmat, kummit tai kukaan muu paikalla olijoista ei usko edes Jumalan olemassaoloon, poikkeaako tilanne mitenkään karkeasta paloruiskuesimerkistäni? Jos siis on näin, olisi luonnollista, että tällaisen kasteen vauvana kokenut kävisi aikuisena uudelleen kasteella. Ja minun on vaikea nähdä, että kukaan kristitty, vaikka olisikin lapsikasteen kannalla, vastustaisi asiaa edes periaatteen vuoksi.
Mutta entä jos tilanne on ollut lapsikasteessa erilainen? Lapsen vanhemmat ovatkin olleet aktiivisia kristittyjä ja he perheenä kasvattavat lapsensa elävään uskoon Jumalaan ja Jeesukseen. Ja kummitkin ovat mukana tukemassa vanhempia tässä tärkeässä tehtävässä. Ja kasteen suorittaja itse on elävässä uskossa ja tuntee perheen ja on myös mukana koko perheen prosessissa. Tietysti asiassa on paljon välimuotoja, joissa yksi tai useampi edellä kuvatuista asioista kasteeseen liittyen täyttyy, mutta osa ei. Tekeekö lapsi väärin, jos hän aikuiseksi tultuaan haluaa käydä itse kasteella?
Apostolien tekojen luvussa 19 on mielenkiintoinen kohta, jossa Paavali kohtaa puutteellisesti kastettuja ihmisiä:
Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia. Ja hän sanoi heille: ”Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?” Niin he sanoivat hänelle: ”Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan.” Ja hän sanoi: ”Millä kasteella te sitten olette kastetut?” He vastasivat: ”Johanneksen kasteella.” Niin Paavali sanoi: ”Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehottaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen.” Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat. Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä.
Apostolien teot 19:1-7
Tässä siis 12 miestä oli kastettu. Apollosta, joka oli heidät kastanut, kuvataan edellä seuraavasti:
Apt 18: 24-25: Ja Efesoon saapui eräs juutalainen, nimeltä Apollos, syntyisin Aleksandriasta, puhetaitoinen mies ja väkevä raamatuissa. Tälle oli opetettu Herran tie, ja hän puhui palavana hengessä ja opetti tarkoin Jeesuksesta, mutta tunsi ainoastaan Johanneksen kasteen.
Näin ollen nuo 12 miestä oli kastettu aikaisemmin ja kuitenkin he halusivat, että Paavali kastaa heidät uudelleen. On siis otettava huomioon, että ensimmäisen kasteen suorittaja uskoi Jeesukseen ja vieläpä puhui tarkoin Jeesuksesta. Kastekokemus oli kuitenkin epätäydellinen, koska kastetta ei ollut tehty Jeesuksen nimeen vaan vain parannuksen kasteena. Ja nuo 12 miestä halusivat kokea kasteen kaikkine merkityksineen.
Uskon, että Jumala haluaa johtaa kaikki kristityt kolmella tavalla kokemaan Jumalan ja Jeesuksen läsnäolon: Pyhän Hengen kautta, kasteen ja siis veden kautta ja ehtoollisen ja siis Jeesuksen veren kautta, kuten apostoli Johannes kirjoittaa
Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus. Sillä kolme on, jotka todistavat: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.
1. Joh 5:6-8
Kaste on syvä hengellinen kokemus, jossa kastettava kastetaan Jeesuksen nimeen ja hän saa samaistua Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Apostoli Paavali kirjoittaa:
Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteen kasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä. Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan, tietäen, että Kristus, sitten kuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse. Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle. Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.
Roomalaiskirje 6:3-11
Näin ollen kastettava voi kasteessa samaistua Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen ja alkaa elää omaa uutta elämäänsä ylösnousemusvoimassa. Kerran taivaassa meillä on samanlaiset ylösnousemusruumiit kuin mitä Jeesuksella oli ylösnoustuaan, mutta jo kasteessa meidän kohtalomme liitetään Hänen kohtaloonsa. Minusta jokaisella kristityllä on oikeus kokea se itse ja olla siinä koko hengestään, sielustaan ja ruumiillaan täysillä mukana.
Entä kuinka minun kävi? Kävi niin, että eräs minua vanhempi ystäväni painosti minua asialla liikaa ja menimme hänen kanssaan erään talon alakertaan, jossa oli uima-allas. Olin silloin noin 19-vuotias ja vaikutuksille vähän liiankin altis. Tunne-elämäni oli kovin epävakaa, mikä enimmin oli varmaan jälkimurrosikää ja sitä, että elin koko ajan niin täysillä kaikessa mukana. Hän kastoi minut siellä. Uskon, että tämä kaste oli pätevä ja toteutti tarkoituksensa.
Kuitenkin minulle jäi asiasta vähän ikävä olo. Olisi ollut parempi, että olisin saanut rauhassa tehdä päätökseni. Olisin varmaan halunnut kastetilaisuuden, en kuitenkaan mitään kovin muodollista tai virallista. Olisin muutenkin halunnut valmistautua ja rukoilla ja sitten ottaa hengellisesti irti kaiken sen ilon, mitä tällaisesta suuresta askeleesta ihminen saa. Uskon, että Jumala ja enkelit hyppivät ilosta, kun ihminen kastetaan ja niin toivoisin, että kastettavakin saisi tehdä.
Iloa päivääsi
toivottaa Frank Hill